STRESSIN OIREIDEN LIEVITTÄMISEEN

Trager sopii helpottamaan stressiä ja unettomuutta.

SÄRKYIHIN JA LIIKERAJOITUKSIIN

Trager on tehokasta niska-hartiasärkyihin, selkä- ja raajakipuihin ja erilaisiin liikerajoituksiin.

Iskiasvaivat helpottuvat useimmissa tapauksissa vain muutaman hoitokerran jälkeen.

Myös levottomat jalat saattavat saada apua Trager- hoidosta.
Tinnitukseenkin on joissain tapauksissa löytynyt helpotusta.

Hengenahdistusta ja astman oireita voidaan lievittää tekemällä hoito siten, että aktivoidaan rintakehän toimintaa.
Näin hengitys kulkee helpommin.

Leuan ja kasvojen alueen jännityksiä ja kipuja voidaan lievittää kasvoja käsittelemällä. Kasvojen käsittely saattaa laukaista koko kehon jännityksiä. Voimme päästää “naamiostamme” irti!

Turvotuksia Trager lievittää vilkastuttamalla aineenvaihduntaa.

Raskaana oleville Trager sopii erinomaisesti kolmen ensimmäisen raskauskuukauden jälkeen, koska Trager-hoito voidaan antaa myös siten, että asiakas lepää kyljellään.

Vanhusten hoitoon Trager soveltuu hyvin pehmeytensä takia. Pehmeä kosketus antaa hyvän olon vauvasta vaariin.

Tragerin käytöstä on saatu hyviä tuloksia myös dystonian, fibromyalgian, CP-vamman, MS-taudin, Parkinsonin ja halvauspotilaiden hoidossa.

Trager sopii myös psykoterapian ja muiden keskusteluterapioiden tueksi, koska Trager auttaa ihmistä saamaan yhteyden omaan kehoonsa, vaikka yhteys välillä olisikin ollut kadoksissa.

Urheilijoille Trager lisää suorituskykyä. Urheiluvalmennuksessa Trager auttaa palautumaan nopeammin aktiivisten harjoitteluvaiheiden välillä

Trager sopii erinomaisesti myös henkilöille, jotka toimivat luovissa ammateissa, kuten näyttelijöille, laulajille, tanssijoille. Syvän rauhan tila on luovuuden tila. Trager lisää luovuutta!

On maita, joissa julkinen terveydenhuolto on hyväksynyt Trager- menetelmän ja sitä käytetään mm. kipuklinikoilla.
Ainakin Kanadassa ja Saksassa Trager on mukana koulujen opetusohjelmassa.
Sveitsissä Trager kuuluu sairaskassan (Kelan) korvauksen piiriin.

PARKINSONISTA LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS

Tragerin käytöstä Parkinsonin hoidossa on tehty yhdysvaltalais-kanadalainen lääketieteellinen tutkimus Federation des Massotherapeutes du Quebec:ssä vuonna 2002. Tutkimuksessa on pystytty osoittamaan, että Tragerilla on voitu lievittää Parkinsonin oireita. Koko tutkimus löytyy näiltä nettisivuilta kohdasta Trager-terapia/Parkinson-tutkimus.

PILOTTITUTKIMUS KROONISEN PÄÄNSÄRYN HOIDOSSA

Etelä-Kalifornian yliopistossa on vuonna 2004 tehty lääketieteellinen pilottitutkimus Tragerin käytöstä kroonisen päänsäryn hoidossa. Tutkimuksessa on voitu osoittaa, että Tragerin avulla päänsärkyoireet ovat helpottuneet. Tutkimustulokset on julkaistu Alternative Therapies-lehden syys-lokakuun 2004 numerossa.